Operaatio Donnie Brasco (1997)

Donnie Brasco
Yhdysvallat

FBI-agentti Joe Pistone nakitetaan kriminologisille korpimaille – soluttautumaan New Yorkin järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Samalla kun Pistonen pitäisi vakuuttaa hänen ja mafiapomo Sonny Blackin välissä oleva rivimies Lefty Ruggiero omasta potentiaalistaan kuitenkaan paljastamatta peitetehtäväänsä, tarvitsisi perhe-elämä vaimon ja kolmen tyttären kanssa pitää kuoseissa.

Tosipohjainen, jälkikäteen selvitettynä historialle yllättävän uskollinen tarina alkaa intressantisti – Pistonen tasapainoilu on joko kiinnostavaa tai suorastaan jännittävää. Kun sitten tietyt kiintopisteet on saavutettu, alkaa meno kuitenkin jäykistymään junnatakseen paikallaan, pomojen rakennellessa selkäänpuukotuksesta ja hyväksikäytöstä american dreamia ja sotilaiden rypiessä itsesäälissä tai jonkun veressä. Loppuun koitetaan ladata pari yllättävää käännettä, mutta vähäiselläkin rikosdraaman tuntemuksella katsojan valistunut arvaus saattaa yltää tulokseen, josta vakioveikkaaja saattaa vain märästi uneksia; uskaltautuessaan tekijät olisivat voineet välttää lähdemateriaalin genrekliseiksi muodostuneita käänteitä ottamalla taiteellisia vapauksia, vaan toisinto tuntuu olevan turvallisempaa.

Tunnelmaa rakennetaan paikoin toimivastikin - mitä nyt taktisesti päälle törähtävä, hetkittäin ärsyttävänkin alleviivaava musiikki kehottaa katsojaa jännittämään tietyissä kohdin varsin aavisteltavasti, joskaan ei raskauttavalla tavoin kömpelösti - joskin keskivaiheen tapahtumien irrallisuus rokottaa kiinnostusta sketsahtavia skenaarioita kohtaan.

Kun draaman kannalta on oleellista saada katsoja välittämään henkilöhahmojen kohtaloista, on oleellista tehdä näistä murhaajista, diilereistä ja varkaista jossain määrin samaistuttavia. Siinä mielessä rikoksista kertovien elokuvien täytyy olla vapauttava genre kirjoittajille, että hahmojen voi antaa ryssiä vähän reilumminkin; kun tarinan (anti)sankarit ovat kertojalta (tai kertojilta) saamastaan huomiosta riippumatta erehtyväisiä, näistä tulee samaistuttavampia; kun keskushenkilöt eivät ainoastaan niele kaikkea ympäristön näihin kohdistamaa painetta, vaan saattavat äityä sellaisiin ymmärrettäviin (joskin tuomittaviin) virheisiin kuin väkivalta tai syrjintään, tulee heistä esikuvallista kirkasotsaa uskottavampia.

Sonny Blackia määrittelevä, pitkälle tämän kuolevaisuuden tiedostamisesta sikiävä kunnianhimossaan pessimistinen toiminta on Michael Madsenin pätevästä esityksestä huolimatta sivuosassa. Ristipaineessa kärvistelevä, elämänhallintansa lieppeistä roikkuva Pistone joutuu itseään suurempien voimien riepottelemaksi, jopa muokkaamaksi, ja Johnny Deppin eläytyminen lieneekin elokuvan parasta antia. Maggie, Joen vaimo lienee kaikkein sympaattisin tässä kaartissa, mutta elokuvan painopisteen ja perhedraaman jankuttavan luonnnon vuoksi Anna Hechen itkun ja raivon sekainen suoritus jää taka-alalle.

Sen sijaan Al Pacinon Lefty ei oikein hahmona aukea, vaikka kemia Deppin kanssa onkin hyvä – kun on havaitsevinaan tähden toistavan niinkin arkaististen osien kuin Corleonen, Montanan ja Briganten maneereja ja hahmolle koitetaan rakentaa pettyneen altavastaajan roolia laittamalla tämä valittamaan kuinka ei ole päässyt elämässään mihinkään vaikka on tappanut jopa 26 ihmistä, voisi suoritus tuntua jopa parodiselta, jollei se olisi niin kyyninen; tuottajat pelasivat varman päälle myymällä yleisölle kivessyöpäistä Arpinaamaa ja Pacino nauroi matkalla pankkiin helppoa typecastausta. Hahmon kohtalos on filmissä siloteltu jostain syystä tosielämää sankarillisemmaksi.

Kun ihminen on tyytyväinen Mafiaveljien (1990) tarinaan ja Pacinoon Carlitossa (1993), muttei kuitenkaan koe tarvitsevansa enempää tätä sorttia, ei Operaatio Donnie Brasco ole elämys- tai yleissivistysaspekteiltaan essentiaalinen - Deppin suoritus tosin on kiinnostava ja saahan tätä tapittaessa tapettua pari tuntia. Tällaisenaan vähän pyykkimankelin ja lapamadon koettelemaa muistuttava; ylipituudesta ja läpipureksinnasta kärsivä.

2,5/5

Imdb
Elonet
Wikipedia