Russian Ninja; Russian Terminator
Tanska
Ruotsalaisen indieihme Mats Helgen Tanskassa kuvattu vakoojajännäri Neukku ninja on kyllä hämmentävää katsottavaa. Turha selitteleminen on lempattu näytteillepanosta kokonaan, amatöörivakoojien hortoillessa ristiin rastiin vetelemässä toisiaan turpaan ja hiippaillessa lukuisia eri tapahtumapaikkoja esittävissä yksissä ja samoissa kellarikäytävissä. En tiedä, kuinka pystyvästi sain kiinni juonesta, mutta koitan hivenen valottaa rainan lähtökohtia;
Jonkinlaiseen sotilastukikohtaan punkee lauma aseistettuja haalarimiehiä, jotka ilmeisesti jäävät kumminkin vaille hakemaansa. Seuraavaksi musta auto suhaa keskelle kuvaussessioita, ja kyydissä istuva tekoviiksimies kiristää muotikuvaajaksi ruvenneen ex-agentti/vakooja/palkkasotilas(?) Mark Robinsonin vapauttamaan tyttärensä poikaystävän, jonka siitä alun räiskinnästä vastannut lössi on kaapannut. Samaan aikaan kidnappaajat lähestyvät viiksiniekan tytärtä Eveä, jonka pitäisi käydä pöllimässä isänsä konttorilta jotain arvokasluontoisia asiakirjoja. Taustalla on vielä omiaan hääräämässä shurikenia huono-onnisten otsaan nakkova kaapuveikko.
En tosiaan ole vähään aikaan katsonut näin sekavasti kerrottua elokuvaa – keitä sieppaajat oikeastaan ovat, mitä tahoa Robinsonin värväävä Even isä edustaa ja millaista valtaa hän käyttelee, sijoittuvatko tapahtumat Tanskaan vai Tanskalta näyttävään Yhdysvaltoihin, ovatko sankareiden, sieppaajien ja ninjan kursailematta lahtaamat, tähtilippua takinhihassaan kantavat vartijat yhdysvaltalaissotilaita ja miten tällaisen hivenen antipatrioottisen eleen pitäisi muokata katsojan asennoitumista kuhunkin tahoon?
Ehkä elokuvaan kannattaisikin asennoitua auteurinsa pyrkimyksenä mahduttaa mahdollisimman paljon toimintaelementtejä puolitoistatuntiseen, vaikka sitten ymmärrettävyyden tai logiikan kustannuksellakin; Välillä käväistään maallikon silmissä epäoleellisissa mestoissa, tuliaseet vaihdetaan jalkajouseen ja länsi- ja itätiedustelun välillä nyt vaan operoi ninjutsuun viehtynyt, lähinnä kai terroristiksi laskettava hiippari.
Varsin vähän ruutuaikaa ansaitseva nimikkohahmo jääkin arvoitukselliseksi, tekojensa valossa irrationaaliseksi hahmoksi; toisaalta kidnappaajille pitäisi lyödä luu kurkkuun, toisaalta valtiovallan (tai ainakin sen yhden viiksiniekan) vaalimat asiakirjat eivät saisi joutua vääriin käsiin, toisaalta ne jenkkisotilaat joutavat kuolla, toisaalta niin tuntuvat joutavan kaapparit ja Robinsonikin. Muuten melko puuduttavasti kohtauksia venyttävä kerronta (Robinsonin ja Even henkivartijan välinen pystypaini on suorastaan tylsää seurattavaa) sähköistyy aina ninjan pelmahtaessa jostain sekoittamaan pakkaa, tämä lihaksi ja vereksi tullut anarkia kun tekee melko varmasti juuri sitä mikä sillä hetkellä sattuu huvittamaan - kyseessä voi tietysti olla ainoastaan hassahtanut KGB- tai CIA-agentti. Ehtoopuolella paljastuva, schwarzeneggermaisillä puujaloilla ryyditetty vitsinmurjontakin tukee tätä vaikutelmaa.
Vaan eivät käsikirjoituksen puutteet vielä päättömään juoneen tai heikkoihin henkilöhahmoihin rajoitu, dialogin ollessa puhtaasti sitä itseään. Typerryttävät vuorosanat voisivat tuottaa elokuvalle edes sitä tahatonta komiikkaa, jolleivät näyttelijät olisi niin puisevia. Helgen vakionaama Frederick Offrein vetää Robinsonina elokuvan läpi yhdellä ja samalla ilmeellä, lausuen vuorosanat lottoselostajan tunteella. Mats Húdden on kykyjään ja naamakarvoitustaan myöten lähestulkoon identtinen, ja tuntuukin luontevalta pistää nämä lopulta tekemään yhteistyötä. Äijien kovasta yrityksestä huolimatta potin kuitenkin vie Tina Ljung kaapparipäällikkönä, joka rooliasussaan vaikuttaa gangsteria enemmän gangsteria esittävältä amatöörinäyttelijältä - totuus on tarua ihmeellisempää. Magnus Cederblatilla ninjana ja Ramon Sylvanilla yhtälailla vaiteliaana agenttina on periaatteessa kiinnostavat sivuroolit.
Enemmän tunteella kuin järjellä eteenpäin kulkeva, kehnosta ohjauksesta ja patsastelevista pääosittajista kärsivä toimintahalpis.
1/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti