sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Drag Me to Hell (2009)


Yhdysvallat

Pankkivirkailija Christine Brownilla on hyväpalkkainen työ, mukava poikaystävä Clay, kookas omakotitalo ja söpö kissanpentu. Jossain muissa olosuhteissa saattaisi erehtyä pitämään näitä merkkeinä menestyksestä, mutta Christinen tapauksessa kyseessä on kirous; pankissa on vapautumassa vielä rahakkaampi tehtävä, poikaystävällä on parempi palkka (ja isompi perintö odottelemassa), kämpässä alkaa riivaaja melskaamaan ja suivaantunut demoni kärttää lemmikin henkeä. Ongelmat sitoo yhteen välikohtaus pankin asiakkaan Sylvia Ganushin kanssa, joka kokee tulleensa kohdelluksi kaltoin asuntolaina-asioissaan ja usuttaa Lamian, jonkinasteisen vuohisuccubuksen, Christinen kannoille. Christinellä on kolme päivää aikaa mitätöidä manaus, jotta Lamia ei veisi häntä mennessään helvetin lieskoihin kärvistelemään.

Tehtävän taloudellisten ja moraalisten haasteiden lisäksi suoritusta haittaavat pyytämättä ja yllättäen silmille hyppelevät möröt ja vastaavat harhanäyt. Tavanomaisemman säikyttelyn keskelle rakentuukin kiinnostava vertauskuva järkkyvästä mielenterveydestä, kun Christine arkirutiineja alkavat vaivaamaan ruokaan ilmaantuvat okulaarit ja tuotesijoittelukännykästä hyökkäilevät kummitukset; katsojan lisäksi kuvasto on olemassa ainoastaan keskushahmolle, ja tämä joutuu näin ollen yksin paikkaamaan sen kanssa käymäänsä kamppailua kanssaeläjien silmissä.

Yliluonnollisten uhkakuvien lisäksi stressiä synnyttävät tarve todistaa itsensä sosiaalisesti korkeamman statuksen omaaville (ja tästä muistuttaville) appivanhemmille, lasikattoa varta vasten Brownille kyhäävälle työyhteisölle ja kiroukseen lievästi ilmaistuna epäluuloisesti suhtautuvalle siipalle. Pelko järkkyvästä mielenterveydestä ja sen mukanaan tuomasta hullun leimasta on tarinan varsinaista estettä ja uhkaa (paholaista) todentuntuisempi ja tämän vuoksi on Christine hahmona aidoimmillaan kamppaillessaan nimenomaan ensin mainittua vastaan ja koskettavimmillaan kokiessaan käyvänsä tätä taistelua yksin.

Huolimatta siitä että henget jäävät jännitteenä toiseksi, on vanha hurmemaakari Raimi kuitenkin loihtinut vinksahtaneisuudessaan viihdyttäviä painajaiskuvia matosuihkuineen kaikkineen, vaikka kokonaisuudessaan meno onkin kauhuaspekteiltaan kesyä säikyttelyä – tosin huumori onkin vastavuoroisesti varsin roisia, usein vieläpä saman kohtauksen sisällä.

Komediaa ei missään vaiheessa liiemmin alleviivata, jolloin helvetin lieskoista jauhavat teurasvuohet ja alasimen voimalla muljahtavat silmämunat eivät törrötä kömpelösti muusta kuvastosta, vaan katsojan tulee itse oivaltaa tekijöiden lyöneen tilanteen tarkoituksella överiksi. Huolimatta tietokonetehosteiden läsnäolosta on iso siivu efekteistä suoritettu myös perinteisenä käsityönä, ja varsinkin mainio Lorna Raver on maneerien ohella maskeerausta myöten elokuvamaisen ylilyöty mustalaisakka, joka varastaa show’n sympaattisesta roolistaan huolimatta varsin ponnettomasti pääosan vetävältä Alison Lohmanilta.
 
Sujuvaa, joskaan ei erityisen mieleenpainuvaa kauhuviihdettä. Vähän merkillistä kylläkin, että kristinuskossa rangaistukseksi miellettyyn paikkaan (tai olotilaan) voi päätyä pelkästään palvelemalla hankalaa asiakasta. Ehkä keskiajalla oltiin oikeilla linjoilla kun paavi totesi korot kerettiläisyydeksi.

3/5

Imdb
Elonet
Wikipedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti