Keskiyön nakertajat; Nakertajat
Yhdysvallat
Kansasilaisessa pikkukaupungin leppoisaan arkeen tulee särö,
kun interstellaariselta rangaistuslaitokselta karanneet, nakertajiksi kutsutut
tuholaiset saapuvat lisääntymään ja täyttämään Maan, vanavedessään muodonmuutoskyvyistään
huolimatta huonosti joukkoon sulautuvat palkkionmetsästäjät. Kaupungin
lähistöllä maanviljelyllä ja huoltohommilla elävä Brownin klaani löytää itsensä
planeettansa etuvartioasemasta, kun kaikkiruokaiset muukalaiset etenevät
kanalasta ja huonekaluista ruokalistansa seuraavaan osaan – amerikkalaiseen
ydinperheeseen!
Epäonnekseen samoihin aikoihin Joe Danten Riiviöiden (1984) kanssa
teattereihin ilmaantunut (mutta tekijöidensä mukaan aikaisemmin projektina
alkunsa saanut) Critters nojaa ilmeisintä verrokkiaan kevyemmin
nimikkonukkenakertajiinsa. Elokuvan alkupuolisko keskittyy (hienoisesti
idyllisen) maaseutuelämän kuvaamiseen, jossa omasta työstä seuraa leveä leipä,
yhteisöä sitoo yhteen keilailu ja jumalanpalvelus eikä polkupyöräilyynkään
alennu kuin lapsi tai kylähullu. Suuria kriisejä ei ole, mitä nyt jälkikasvu
nahistelee keskenään ja luotettavaa työvoimaa on vaikea löytää. Sittemmin
leimallisesti viihdeohjaajana ansioitunut Herek esittää hahmot tilanteessa,
jonka soisi jatkuvan ilman suuria mullistuksia ilman, että alustus tuntuisi
siirappiselta.
Kun tätä leppoisaa olotilaa sitten saapuu uhmaamaan
torahampaisten alienien edustama tuhovoima, katsoja on todennäköisesti
ihmiskunnan puolella. Tilalla tapahtuva selviytymiskamppailu on
budjettirajoituksista huolimatta toteutettu kohtuullisen sujuvasti, pääasiassa
kamerakulmien ja valaistuksen ansiosta. Samalla se on johdonmukainen jatke
alussa silmäiltyyn perhe-elämään, kun kauhuhalpiksille tyypillisesti hahmojen
luonteenpiirteissä ei tapahdukaan 180-asteista käännöstä kriisitilanteen
käynnistyessä – esimerkiksi perheen pojan käyttämä vaihtoehtoinen kulkureitti
tai kohtalokas polttopullo eivät tunnu hätäratkaisulta.
Selviytymiskamppailun vastavoimana remeltävät nakertajat
eivät nekään ole elokuvan heikoin lenkki. Chiodon veljessarjan rakentamia turjakkeita
voisi parhaiten kai luonnehtia käännöskelvottomalla termillä fugly, mikä on
kauhukomedian kevyttä ilmapiiriä ajatellen onnistunut ratkaisu. Corey Burtonin
kurnutukset ja säksätys sopivat otusten yleisilmeeseen – jos ihminen
risteyttäisi piraijan, piikkisian ja chihuahuan, aikaansaannos luultavasti
paitsi näyttäisi myös kuulostaisi nakertajalta. Elukoita kumminkin näkyy (vielä
elokuvadebyytissään) varsin säästeliäästi, joskin rajalliseen ruutuaikaan on
mahdutettu pari ihan toimivaakin läppää – rasittavinta antia komediapuolella
kun kumminkin ovat näyttelijä-käsikirjoittaja Don Keith Opperin esittämän
ufobongarin törmäilyt.
Gremlinsin ohella Crittersissä on havaittavissa yhteyksiä
myös pari vuotta aikaisemmin ilmestyneeseen Spielbergin E.T:hen (1982) – sen lisäksi,
että kolmannen asteen yhteyteen päästään nimenomaan ruraalissa
pikkukaupungissa, keskeisenä toimijana on pikkupoika ja että naispääosan
tässäkin suorittaa Dee Wallace-Stone, myös Crittersien tapauksessa esivallasta
on pitkälti enemmän harmia kuin hyötyä – tosin nakertajien tapauksessa tämä
johtuu Tellukselle saapuneiden metsästäjien toimesta, joiden
ongelmanratkaisukyvyn keskiössä ovat jonkinlaiset lasersingot, joilla kelpaa
pistää päreiksi niin omakotitalot, keilahallit ja kirkotkin, mahdollisesti myös
vastaan sattuvat nakertajat – sivuroolien jättiläinen M. Emmet Walsh on kuin
kala vedessä kutsumattomien vieraiden tihutöiden äärellä pähkäilevänä sheriffinä.
Voi tietysti kysyä, onko metsästäjien roolissa jemmattuna
jonkinasteinen allegoria; paikallisista tavoista kiinnostumaton sotajoukko
saapuu omin luvin syrjäseuduille saadakseen käsiinsä hävityksestä elävän
terroristijoukon – operaatiota eivät haittaa niinkään vihollisen kyvyt vaan
metsästäjien ylimielisyys, joka hankaloittaa yhteistyötä täkäläisten kanssa ja
aikaansaa tarpeetonta hävitystä. Voi tietysti myös kysyä, näkeekö
allekirjoittanut kepeässä popcornleffassa olemattomia elementtejä.
Ihan sujuva käsinukkepelottelua. Kauhukomediana mietittynä
alkuperäinen Critters toimii paremmin jännityspuolella kuin komediana.
Yksittäisten kohtausten ja sivuhahmojen irrallisuus tökkii, joskin pääjuonessa
on muutama ihan oivaltavakin niksi. Erikoistehosteet ja itse nakertajat ovat
onnistuneita.
3/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti