The Untold Story (1993)

 Bat sin fan dim ji yan yuk cha siu bau; Ba xian fan dian zhi ren rou cha shao bao; The Eight Immortals restaurant: the Untold Story; Bunman: the Untold Story 
Hong Kong

Pelivelkoja karhuava hongkongilaismies tulee tappaneeksi kaltaisensa ja pakenee oikeusprosessia Macaolle. Kahdeksan vuoden kuluttua henkirikollisesta on tullut valehenkilöllisyyden turvin Wong Chi Hang, lounasravintolan omistaja joka tosin haikailee kannattamattoman liiketoimintansa myymistä. Rästejään mies paikkailee huijaamalla mahjongissa, vaihtamalla henkilökuntaansa tiuhaan ja kokeilemalla vaihtoehtoisia raaka-ainelähteitä – kolmella säästötoimenpiteillä on luontevampi yhteys kuin äkkiseltään saattaisi arvata. Kun läheiseltä rannalta löytyy kadonneiksi ilmoitettuja ihmisiä useaan osaan jaettuna ja jäljet kirjaimellisesti johtavat sylttytehtaalle, alkaa kulissien ja mielikuvien takaa puskemaan esiin ihmisluonnon nurja puoli - niin syytettyjen kuin syyttäjienkin osalta.

Huolimatta varsin ilmiselvästä tapauksesta pötkii syyllinen yllättävän pitkään, oveluuden korvaavalla sisukkuutensa ja irtoraajakeissiä tutkivan poliisiyksikön tunaroinnin takia. Murharyhmän yhteishenki haisee kuin rantautuneet ruumiit eikä johdolla tunnu olevan kosketusta alaisiinsa saatikka näiden setvimään henkirikokseen. Hongkongilaiskomedioiden leimallinen ääliöhuumori naamanvääntelyineen ja slapstickeineen on Untold Storyssa keskittynyt elokuvan alkupuolelle, sen tässä tapauksessa osoittamassa rivimiesten tylsämielisyyttä, itsekeskeisyyttä ja kakaramaisuutta. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, ettei esimiestoimintakaan kerää pisteitä; tuottaja Danny Leen esittämä (mikäpä muukaan kuin) komisario piipahtaa aina välillä töissä, yhtälailla sekä delegoimassa töitä alaisilleen että esittelemällä päivittäin vaihtuvia ilotyttöjään. Selkeästi elokuvan sivuosassa oleviat arkistonhoitajat, rikospaikkatutkijat ja avaintodistajat tuntuvat hoitavan sen varsinaisen poliisityön.

Untold Storyn tapauksessa antisankarit eivät kuitenkaan tarinan edetessä kouliinnu jalompaan suuntaan, vaan velvollisuuksien laiminlyönti kantaa mätää hedelmää. Epäpätevästä poliisityöstä seuraa toinen toistaan räikeämpi virkavirhe, kun yksikkö pyrkii saamaan tehdyn tekemättömäksi yhä enenevissä määrin äärimmäisemmillä menetelmillä – huolimatta siitä, ettei rikollisen henkilöllisyyttä olla jätetty turhan ambivalentiksi, ovat tämän kiinniotosta vastuulliset viranomaiset ylimielisyydellään johtaneet tilanteen sellaiseen pisteeseen, että syyllinen uhkaa päästä vapaalle jalalle.

Aikaisempaa aktiivisemman roolin kuulustelussa ottava komisario alkaa kehittää varsin sadistisia juonia epäillyn päänmenoksi, paikaten todisteiden puuttumista intuitiolla, uskomuksella omasta, kohtalonomaisesta poikkeuksellisuudesta. Myös Wongin perässä tulleet hongkongilaisjeparit haluaisivat jututtaa ravintoloitsijaa, mutta macaolaisvirkaveljistään poiketen näillä on pitävät todisteet miehen syyllisyydestä. Vaikka elokuva kuvaakin dirtyharrymaisesti sääntöjä kiertävän esivallan toimintaa, se tekee sen selkeän satiirisesti.

Pääepäillyksi nousevalla Wongilla onkin varsin korkea rima pyrkimyksissään osoittaa olevansa vielä murharyhmääkin epämiellyttävämpi tuttavuus. Hahmo selviää hämmästyttävän(/häiritsevän) helposti tästä urakasta, nostaen jokaisella törkeydellään pöyristyttävyyden uudelle tasolle, ja toisaalta kyeten ylittämään sen seuraavilla kolttosillaan. Aivan kuten komisario Leen tapauksessa, myös ravintoloitsijan kohdalla katsojaa pyritään harhauttamaan varsinkin tutkintavankeuden aikana, jolloin teknisesti syytön mies päätyy varsin brutaaliin käsittelyyn, pyristellen sen minkä kykenee.

Toiminnan seurauksena ruudulle aukeava, kaiken aiemmin nähdyn ylittävä takauma onkin – niin hirvittävältä kuin asia kuulostaakin - lähes helpottava, sen vähentäessä manipuloidun katsojan sympatioita täysin parantumatonta Wongia kohtaan. Sarjamurhaaja ei nimittäin ole tällä kertaa riivattu, vähämielinen, aivopesty tai muutenkaan uhrimaisesti syyntakeeton. Täysissä sielun ja ruumiin voimissa toimivaa Wongia ajaa eteenpäin äärimmilleen viritetty opportunismi ja egoismi, minkä seurauksena tämä sairaalloinen materialisti ei kykene näkemään ympärillään liikkuvia ihmisiä kuin joko uhkaavina kilpailijoina tai hyväksikäytettävinä untermenscheinä – kun tämä lihaksi tullut ahneus on tuhonnut kokonaisen perheyksikön, se päättää hyödyntää käsillä olevat jäännökset paitsi voitontavoittelussa, myös vahvistaakseen käsitystä omasta erinomaisuudestaan vähälahjaisempaa ainesta – johon laskee myös poliisit – nöyryyttämällä. Tämä tuhoisa yli-ihmiskäsitys rinnastaa rikollisen tätä jallittavaan komisarioon.

Kun toistensa vastavoimat on luonnehdittu näin lohduttomiksi, eivät seuraukset voi olla kuin pessimistisen ihmiskuvan riemuvoittoa. Hongkongin törkybuumin keskellä syntynyt Untold Story käyttääkin skenaariota kursailemattomasti hyväkseen tuodessaan yleisön eteen sen, mitä se on Cat III –luokitukselta odottanut saavansakin. Laaja-alaisesti sekä fyysistä, henkistä, seksuaalista että ideologista pahoinpitelyä yhdistelevä kertomus kuohuu siinä määrin yli, että jotain roiskuu katsomonkin puolelle. Vastenmielisyydestään ja itsetarkoituksellisuudestaan huolimatta väkivalta on niin keskeinen osa kaksinaismoralismia, sortamista ja vahvemman lakia pohtivassa tarinassa, että sen hillitympi läsnäolo alkaa kuulostaa paapomiselta; tekojen seurauksia kaunistelematon väkivalta on samaan aikaan sekä puhdasta eksploitaatiota että vastalause yleisön verenhimolle, painajaismaista loppua myöten.

Elokuvan tekniikka palvelee tätä tavoitetta moitteettomasti, ennen kaikkea kuvauksen ja äänimaailman osalta. Pitkät, odottamattomia kuvakulmia löytäneet otot luovat levottomalla tavalla todentuntuisen tunnelman, joka ikään kuin puhkeaa kukkeimmilleen eksplisiittisissä väkivaltaryöpytyksissä. Yksinkertainen, lähes aavemainen score toimii, varsinkin Wongin astuessa näyttämölle - enimmäkseen teoista kuin luonteenpiirteistä koostuva ravintoloitsija saattaisi jäädä melko tavanomaiseksi ihmishirviöksi ilman yksi yhteen nivottuja tehosteita; hahmon ympärillä vääristyvät äänimaailma ja valaistus alustavat luonnenäyttelijä Anthony Wongin suvereenisti kameraa hallitsevaa tulkintaa, joka huokuu uhkaavuutta ja aggressiivisuutta aina hillitysti mutta vaivalloisen jäykästi esiintyvästä kokista puhdasta eläimellistä vihamielisyyttä pursuavaan raivopäähän. Aika yllättäen tämä suoritus tuotti varsin nihilistiselle eksploitaatiohalpikselle tunnustusta myös (paikallisia Oscareita tai Baftoja) vastaavan HFKA:n 13. palkintogaalassa, kun Wong nappasi sarjamurhaajaraiskaajakorttihuijari-ihmissyöjäihmisperseen roolilla parhaan miespääosan jakotilaisuutta muilta osin dominoineen C’est la vie, mon chéri -romanssielokuvan nenän edestä.

Katsojan tottumuksista riippuen Untold Story on CAT III –eksploitaatiota joko parhaimmillaan tai pahimmillaan. Omalla kohdalla kallistun ensimmäisen kannalle, yllä selostetun valossa tätä kun voisi jopa nimittää vastuulliseksi väkivaltaviihteeksi.

4,5/5

Imdb
Elonet
Wikipedia