Mad Love (1935)

Outoa rakkautta; the Hands of Orlac
Yhdysvallat

Aikalaiskauhun jalkoihin jäänyt, kriitikoiden pitkään parjaama ja meilläkin täyskieltoon joutunut Mad Love on aika epätyypillinen 30-luvun kauhuelokuva. Pitkälti psykologialle rakentuvassa tarinassa on vähän sijaa yliluonnollisille vaaroille, pikemminkin tarina keskittyy hämäämään sellaisiin tottunutta katsojaa. Paremmin kameramiehenä tunnetun Karl Freundin viimeiseksi elokuvaohjaukseksi jäänyt filkka oli samalla Peter Lorren debyytti Yhdysvalloissa – Rikoksen ja rangaistuksen (1935) jumituttua jälkituotantoon, mutta kumminkin.

Pariisilaisessa kauhuoperetissa omaa kiinnitystään lopetteleva Yvonne Orlac rikkoo tietämättään kiihkeän ihailijansa, tohtori Gogolin sydämen ilmoittaessaan vetäytyvänsä teatterilavalta kotirouvaksi. Kun Yvonnen puoliso, kiitelty pianisti-säveltäjä Stephen sattuu yllättäen onnettomuuteen, joutuu näyttelijätär vetoamaan Gogolin, ilmiömäisen kirurgin, hyväntahtoisuuteen, jotta Stephenin pahoin ruhjoutuneita käsiä ei jouduttaisi amputoimaan. Vastikään Rollon, giljotiinin äärellä jäähyväisnumeronsa esittäneen veitsenheittäjän julkisesta teloituksesta palannut tohtori suostuu Yvonnen pyyntöön, joskaan ei pidä pelastusoperaatiota mahdollisena, ainakaan perinteisin lääketieteellisin keinoin…

Ja tässä oikeastaan on elokuvan kauhun perusta – tunnekuohuissa ja stressissä ryöpytettyjen ihmisten kolmiodraama. Ilmiselvää jakoa hyvään ja pahaan ei ole, uhkaa tai estettä ilmentävän hirviön loistaessa poissaolollaan; kouriensa kuntoutuksessa kärvistelevä Stephen huomaa käsittelevänsä veitsiä varsin lahjakkaasti, paineen alla suorastaan aggressiivisesti, josta myös (niskatuella ja tekokäsillä paikattu) salaperäinen vankikarkurikin olisi kiinnostunut; vähävaraisia veloituksetta hoitava ja alkoholisteja tukityöllistävä Gogol alkaa yhä syvenevissä määrin flippaamaan tuhoon tuomitun ihastumisensa vuoksi; aviomiehensä ja ihailijansa turhautumien ynnä halujen ristituleen joutuva Yvonne tuntee syyllisyyttä tavasta, jolla hän käsittelee näitä miehiä. Tarina on ikään kuin jonkinlainen kipeä kestävyyskisa, jossa kuka tahansa saattaa sortua.

Itävaltalaissyntyisen Freundin menneisyys saksalaisen ekspressionismin parissa paistaa tarinan lisäksi myös kuvissa, esimerkiksi kohtauksessa, jossa Gogol keskustelee peilikuvansa kanssa omasta pakkomielteestään. Tyyliteltyä valaistusta ja vinksahtaneita kuvakulmia käyttävissä otoksissa melko melodramaattinen tunnelma välittyy persoonallisella tavalla.

Sen sijaan elokuvan varsinaisena kuvaajana toimiva legendaarinen Gregg Toland ei käytä Freundin innovoimia pitkiä kamera-ajoja, vaan kuva keskittyy löytämään asentoja, joissa se ilmentäisi mahdollisimman paljon mahdollisimman vähäeleisesti. Lienee kuitenkin aiheellista huomauttaa, että Freundilla oli kränää Tolandin kanssa, ja ainakin omalla vaatimattomalla tietämykselläni on vaikeaa sanoa, kuinka prikulleen mikäkin ratkaisu menee kumpaisenkin piikkiin.

Näyttelijäsuorituksissa ei ole oikeastaan valittamista, mutta kyllähän Colin Clive (vieläpä ajoittaisesta krapulaisuudestaan huolimatta) ja Frances Drake jäävät pulipääksi sheivatun Lorren jalkoihin. Vuorotellen myötätuntoa, inhoa ja suoranaista kauhua Gogolin hahmossa ilmentävä mulkosilmä tulkitsee suorastaan suvereenisti. Lorre koki ihmissutten, vampyyrien summuiden toimivan oikeastaan tohtoria johdonmukaisemmin tai mekaanisemmin tihutöissään, sillä näillä se tulee luonnostaan.

Sen sijaan kirurgi toisaalta pelastaa köyhien lapsia silkasta auttamisen ilosta, mutta toisaalta harkitsee jopa henkirikosta intohimonsa vuoksi – jonkinlaista hengenheimolaisuutta Fritz Langin M:n (1931) antipahiksen kanssa on siis havaittavissa. Sivurooleissa voi bongata muun muassa Edward Brophyn yllättävän joviaalina murhamiehenä, Ian Wolfin Stephenin haljuna isäpuolena ja ainakin Gremlins-faneille tutun Keye Luken Gogolin avustajana.

Melko vähän Maurice Renardin alkuperäistä kirjaa muistuttava Mad Love on sujuva psykologinen kauhuelokuva ekspressionistisilla vaikutteilla. Selkeästi yhden miehen show, mutta nautittava sellainen.

4/5

Imdb
Elonet
Wikipedia