perjantai 7. kesäkuuta 2013

The Oily Maniac (1976)

Sydämelliset kiitokset nimim. Tyyssalle tämänkertaisesta kuvituksesta. Lisää löytyy täältä.

Öljyinen raivohullu; You gui zi
Hong Kong, Malesia

Malesialaisessa kansantarustossa kerrotaan orang minyakista, ”öljyisestä miehestä”, jonka sanotaan tuottavan vastaantulijalleen epäonnea – ei kuitenkaan bansheen tai vastaavan tavoin välillisesti, vaan korkeimman omakätisesti. Ryöstelyä, väkisinmakuuta ja paholaisenpalvontaa harrastava henkiolento on useampaankin otteeseen inspiroinut paitsi saarivaltakunnan rikollista ainesta, myös sikäläistä elokuvateollisuutta. Vuonna 1976, Hong Kongin ollessa alueellisesti merkittävä elokuvamaa, Shaw Brothers nakitti taiwanilaisen Meng Hua Hon tekemään kyseisen kummitusjutun pohjalta kumihirviörainan, ilmeisesti Malesian huomattavaa kiinalaisvähemmistöä silmälläpitäen.

Danny Lee on Shen Yuan, elämän raskaasti päähän potkima raajarikko konttorirotta. Perinpohjaiseen vastoinkäymisten sarjaan kuuluu rukkaset antava serkkutyttö, kyykytys työpaikalla ja vittuilun kuuntelemista pomon salarakkaalta. Enokin järjestää itsensä teloitettavaksi eikä jätä perintönä kuin vanhan loitsun, jolla kuulemma saisi taikavoimia vääryyksien kostamiselle. Eräänä iltana Yuan koittaa hukuttaa surunsa pulloon, ja seuranneessa itsesäälin tai juoppohulluuden puuskassa päättää kokeilla, onko manauksessa tehoa…

Polion rampauttamasta Yuanista kehkeytyy yliluonnollinen öljyinen raivohullu, lähinnä palavasilmäistä jalkautunutta pökälettä muistuttava supersankari. Pökäle ottaa tehtäväkseen yhteiskunnan mätäpaiseiden puhkomisen, pääasiallisena keinonaan murjomalla sellaiset hengiltä. Sankarin syntytarinan myötä leffa ei ota enempiä juonellisia edistysaskelia, vaan ehtoomittansa raina rullaa seksin, väkivallan ja kehnojen kumihirviöiden syövereissä.

Ja tiettyyn pisteeseen asti tämä riittääkin, meiningin ollessa oudolla tavalla älyvapaata. Siltikin tunnistettavissa oleva kaava – Yuan havaitsee rötöksen, muuntautuu öljyhirviöksi, antaa nyrkkien puhua ja jättää (ilmeisesti teoreettista filosofiaa lukeneet) poliisit epäilemään uhrien mielenterveyttä ja rikospaikalla olevien öljyläiskien olemassaoloa. Lupaavan alun jälkeen tarina jää junnaamaan paikalleen, lopetuksen ollessa melodramaattisuudestaan huolimatta sangen yhdentekevä. Huolimatta siitä, ettei tunnelma ota tiivistyäkseen, on siinä koko ajan esillä niin väkevästi kehnoutta hohkaavia aineksia, etteivät ainakaan kaakkoon käännettyä kalkkunakerrointa arvostavat tule pettymään.

Ilmeisin näistä on tietenkin itse öljyhirviö, tämän rooliasun ollessa tökeryydessään melkeinpä nerokas. Kivikasvoisen raivohullun ilme ei värähdä kertaakaan, mutta sydän sentään on saatu hakkaamaan. Keltaisena hohtavat silmät ja hysteerinen karjunta viittaavat ilmeisesti sankarin ylitsepursuavaan temperamenttiin. Lisäksi haalarihirvitys on silmiinnähden kömpelö, Leen (tai tämän stuntin) liikehdinnän ollessa kertakaikkisen kankeaa. Tämä ei tietenkään estä elokuvaa sisältämästä useampaakin joukkotaistelua, jossa koreografia menee kutakuinkin niin, että konnat hyppelehtivät raivohullupökäleen ympärillä ja odottavat kohteliaasti vuoroaan tämän niitatessa näitä yksitellen.

Mutta mihinpä raivohullu mitään avokämmenlyöntiä hienostuneempaa kungfuta kaipaisikaan, kun tällä on arsenaalissaan liuta päätähuimaavia erikositehosteita; katkaistut jäsenet kasvavat takaisin stop-motionina, hypyt kantavat useamman metrin ja pakoauton voi ottaa kiinni muuntautumalla salamannopeaksi öljyläikkäanimaatioksi – en tiedä, onko jälkimmäisen yhteydessä soimaan alkava Tappajahain (1975) tunnusmusiikki tietoista vai tahatonta parodiaa.

Näytteleminen on pääasiassa räikeää ylitulkintaa, mikä ei ehkä ole yksiselitteisen huono asia. Herätellessään katsojan oikeudentuntoa elokuva alleviivaa henkilöhahmojen puhtoisuutta tai pahuutta niin kömpelösti, että öljyisen kostajan seuraava uhri paistaa (filmirulla)kilometrien päähän. Kunniansa saavat kuulla niin raiskaajat, valelääkärit kuin oikeuslaitoksenkin petkuttajat – tosin Yuanin kostoretkestä tuntuisi olevan laihanlaisesti iloa rikoksen uhreille, joissain tilanteissa jopa päinvastoin. Herääkin kysymys, motivoiko miestä oikeuden puolustamista enemmän vihanpurkaminen anonyymina öljyhirviönä. Ainakaan rundille mies ei vaivaudu ennen siviilielämässä sattunutta vastoinkäymistä.

Raivohullun murhatyö on harmillisen epäinnovatiivista, painopisteen ollessa motorisesti heikoissa rutistuksissa tai lyönneissä. Verisyyden sijasta elokuvan eksploitaatiohenkisyys käykin paremmin ilmi sen runsaassa alastomuudessa, joskin maitorauhasista nauttimista saattaa häiritä niiden esiintyminen varsin lukuisissa raiskauskohtauksissa – eihän edes öljyinen raivohullu voi kaikkialle ehtiä, vaikka kaverin ilmestyminen paikoitellen kieliikin ennustajanlahjoista ja kyvystä teleportata.

Vailla tolkkua, vailla budjettia ja vailla häpyä. The Oily Maniac on erinomaisen vajaaälyistä kumihirviöhäröilyä, jolta on tosin turha toivoa mainittavampia kuumottavuuksia. Viime aikoina se on villinnyt maamme nuorisoa laajemminkin, mistä kielii paitsi vierailevan taiteilijan inspiroituminen, myös sen läsnäolo UG-lyhytelokuvaskenessä.

3,5/5

Imdb
Elonet

2 kommenttia:

  1. Elokuvaa en ole nähnyt, joten siitä en osaa sanoa mitään. Kuvasta sen sijaan sanon, että se on hiano.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leffasta sanoin oikeastaan jo kaiken sydämelläni olleen, komppaan kannanottoasi kuvasta (vähän vaihtelua omille paint-räpellyksilleni).

      Kuten signeerauksesta voi huomata, oli tarkoituksena ruotia öljypökäleen edesottamuksia jo viime vuonna, mutta taiteilija onnistui hukkaamaan työnsä kotvaseksi.

      Poista