maanantai 16. syyskuuta 2013

Redneck Zombies (1987)


Redneck County Rape

Yhdysvallat

Sattuipa tässä kerran kahdeksankymmentäluvulla, että marylandilaisille kaveruksille iski syyhy tehdä tribuutti George A. Romeron zombitrilogialle. Kengännauhabudjetista johtuen päätettiin, että esikuva ylitettäisiin helpommin verisyydessä kuin perinteisissä elokuvallisissa ansioissa. Paikallistelevisioon tehtyjen mainosten palkkioilla rahoitettu Redneck Zombies oli paitsi suoraan videolevitykseen pistetty, myös suoraan videokameralle kuvattu – sellaisena ensimmäisiä laatuaan.

Projektin puuhamiehille Pericles Lewnesille ja Edward Bishopille elokuva osoittautui kannattavaksi, Troman otettua paitsi lopputuloksen jakeluunsa, myös miekkoset leipiinsä. Ja erittäin tromamainen tekele tässä onkin käsillä – juoni on älyvapaa, meininki rasvainen, näyttely hirveää, väkivalta makaaberia ja huumori huonoa. Mutta kuten Bishop on todennut Horror Addictionin haastattelussa, jos puolet yleisöstä vihaa ja puolet rakastaa elokuvaa, ovat tekijät tulleet purkittaneeksi jotain erityistä.

Syrjäseutujen kasvatit kähveltävät puolustusvoimilta tynnyrillisen ydinjätettä ja epähuomiossa sekoittavat sitä pontikkaansa. Juomasekoitukseen maanläheisellä mutkattomuudella suhtautuvat salapolttajat pistävät jakeluun uuden myyntiartikkelinsa, mutta ennakkoluulottomuus kostautuu koko toimitusketjulle, tökötti näet aiheuttaa totuttua rankempaa juoppohulluutta, kankkusta ja morkkista. Atomiajan alkoholihaitoista saavat osansa myös maaseudun rauhaan saapuneet, kaupunkilaisuuttaan keskenään torailevat telttailijat, paikallisväestö kun käy sananmukaisesti iholle…

Löyhästi tapahtumat yhteen nivova juoni etenee oikeastaan sangen sujuvasti. Jotkin episodit kaipaisivat ehkä tiivistämistä, mutta varsinaisia suvantovaiheita ei ole – juurikin tarinan suuntaa-antavuus tarkoittaa, että peruskaavasta on poikkeamaa passelisti. Zombiepidemia leviää täysin ainutlaatuisella tavalla ja vuorottelu eri karaktäärien kesken on sujuvaa, selkeän päähahmon puuttumisen johdosta. Kavalkadista voi olla montakin mieltä, mutta on vaikea kuvitella, ettei joku olisi aivan myyty viimeistään vähäpuheisen, juopottelevan viiksiniekan* sankaritekoja seuratessaan.

*Siis vähän niin kuin jos Tyyssa olisi elokuvahahmo.

Suoritukset ovat – yllättäen – amatöörimäisiä, skaalan käsittäessä kaiken monotonisen paperilta lukemisen ja täydellisen kameran edessä sekoamisen välillä. Itsehän katson tällaisen vähän noin niin kuin kuuluvan asiaan, sen pikemminkin korottaessa kuin laskiessa Redneck Zombiesin pisteitä. Dialogikin on täyttä timanttia, esimerkiksi:

-You quit your sassin' boy! I'll pulled you outta yer mother and I'll shove ya right back in!

-Anyway, you're going to love this place. It's a dynamite camping spot, and it's got a pond to piss in.

-But if you ever mess around our still again, Ferd Mertz, you're going to be picking buckshot from where the sun don't shine!
-You mean Antartica?


Kuten voi huomata, läpät ovat sangen itsetietoisia, tekijöiden nyökätessä paitsi zombi- ja junttikauhun suuntaan, myös mm. Lannistumattomalle Lukelle (1967). Itsesensuuria ei tunnu juuri olleen, heittojen tason, no, heittäessä.

Tekijöiden omaisista ja ystävistä koostetun zombipopulaation alkoholiresistanssi tuntuu vaihtelevan melko lailla, osan katkokävellessä verkkaisesti, toisten virkistyessä juomingeista suorastaan eläimelliseen tilaan. Itse zombit ovat varsin minimalistisia - muutama taktisesti aseteltu pahkura tai ruhje on havaittavissa lähikuvissa, mutta kyllähän maskeeraus tuo pääasiassa mieleen lähinnä corpse paintin. Budjetista johtuen hurmeeseen on sovellettu samanlaista taktisuutta, joskin se on säästeliäisyydestään huolimatta sangen onnistunutta – olen minä nähnyt kökömpiäkin tapoja räjäyttää pääkopan, vieläpä suurempien seteleiden elokuvissa.

Videokamera-aikakaudesta muistuttaa paitsi ihanan kömpelö leikkaus, myös lo-fi-efektit. Etenkin moninaisissa päihtymiskohtauksissa kuvaa filtteröidään ja värjätään riemastuttavan ennakkoluulottomasti, lopputuloksen ollessa yhtälailla ihana kuin kamalakin – luultavasti tältä radioaktiivis-toksisen pontikan vetäminen tuntuisi todellisuudessakin. Psykedelia on pääasiassa niljakasta hassuttelua, mutta hetkittäin meno muuttui kuin karmeimmaksi kuumehoureeksi. Kun esimerkiksi piipahdetaan freelance-teurastajalla tai säkkipäisellä sätkäkkakauppiaalla, on sävynmuutos paitsi jyrkkä, myös yllättävä.

Tällaisessa halpishölmöilyssä tuo ei edes tunnu kovinkaan tyylirikkoiselta. Alussa mainittuun Bishopin haastatteluun viitaten uskon kallistuvani siihen jälkimmäiseen puolikkaaseen katsomosta, jolle Redneck Zombiesin harkittu huonous tarkoittaa käytännössä ehtymätöntä uusintakatseluarvoa. Mitenkään kiistämättä, että sille ensimmäiselle puoliskolle tämä tuskin merkitsee muuta kuin hukattua puolitoistatuntista.

4/5

Imdb
Elonet
Wikipedia

6 kommenttia:

  1. Viimeksi nähnyt tämän joskus yläasteikäisenä, eli 80-luvun loppupuolella. Uudelleen katselemisen aika on siis tullut...

    VastaaPoista
  2. Onhan tämä aikamoinen punamässöläträily. Toimii. Pidin. Tarkoituksellisia silmäniskuja genrekonventioille ovat kohtaukset joissa zomppareiden saalistettaville leireilijöille ilmestyy mystisesti uusi t-paita päälle esim kesken juoksun. Ja paidan teksti tietenkin sujahtaa aina kulloiseenkin tilanteeseen. Myös porukan viinaläträäjälle ilmestyy aina "jostain" uusi puteli uutta alkoholilaatua kouraan, myöskin kesken pakenemisen..

    VastaaPoista
  3. Jostain syystä tuohon tuli Unknown, mutta Francohan se täällä kirjoittelleepi...

    VastaaPoista
  4. Ja ne psykedeelis-goreiset flippauskohtaukset ovat tosiaan aikamoista pyöritystä; suippenevat valokehrät ovat kuin kasari-peliesteettiset syöverit/ kuin jonkun kasari-videolafkan logon muodostuminen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tosiaan aikoinaan enemmän kuin vain vähän puskista, kuinka hyvin tämän huumori toimi - divarissa hypistellessäni odottelin jotain tavanomaisen käppäistä Troman levittämää halpiskökköä, mutta tämähän on jopa parempi kuin moni studion oma tuotanto!

      Poista