sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Killing of Pori (1993)


Porin tappaminen
Suomi

Pori on ainoa kaupunki maailmassa, joka kilpailee murhatilastoillaan sisällissotaan ajautuneiden valtioiden kanssa. Kaupungissa on kahdeksankymmentätuhatta asukasta ja tuhat miljoonaa asetta. Porilaiselta koitetaan riistää henki joka viides sekunti, ja yritys onnistuu joka kymmenes. Luvut puhuvat puolestaan, varsinkin jos niitä alkaa vertaamaan Japanin, Amerikan ja muiden Euroopan maiden vastaaviin – niissähän riistetään vuodessa kahdeksan henkeä, näistäkin puolet oman käden kautta. Nämä ovat muuttamattomia elämän tositapahtumia.

Porin videopajalla askarrelleen Marko Järvisen Killing of Pori on nimeään myöten peittelemätön parodia Leonard Schraderin dokumentista Killing of America (1982). Herätyshuudoksi yhdysvaltalaisille suunniteltu, mutta maksavan yleisönsä Japanista mondodokkarina löytänyt America maalasi lohdutonta kuvaa kansakunnasta, jota riivasi sisältä kummunnut, mieletön verenhimo. Kauhisteltavana olivat niin JFK:n ampuminen, median ikonisoimat sarjamurhaajat kuin yleistyneet koulusurmatkin. Ote oli luetteloiva, johtopäätösten jäädessä suppeiksi.

Ensi alkuun saattaa tuntua mauttomalta lähteä vääntämään vitsiä näin kipeästä aiheesta, ajallisesta ja maantieteellisestä etäisyyksistä huolimatta. Porin nerokkuus kuitenkin perustuu näiden välimatkojen hyödyntämiseen – esitetyt sarja-, massa-, intohimo-, lapsi-, poliisi- ym. murhatilastot on pitkälti kierrätetty sellaisinaan esikuvasta, tapahtumapaikaksi vaan on vaihdettu Satakunta. Ratkaisu ainoastaan korostaa rapakon toisen puolen ahdinkoa, ja toisaalta saa kaltaiseni hitaan hämäläisenkin tajuamaan, miten erilainen todellisuus Pohjois-Amerikassa on, tuontiviihteestä ja kulttuurillisista yhteneväisyyksistä huolimattakin. Lyhärin valmistumisajan lintukodossa kontrastit (kuten Reaganin murhayrityksen rinnastaminen Kekkoseen) ovat luultavasti olleet vielä räikeämmät.

Kerronta on sujuvaa, tapahtumien soljuessa vailla pahempia jaanaamisia. Americaan verrattuna on Porista suurempi osuus ”haastatteluja”, ”arkistomateriaalin” ollessa vähäisempää. Päätös lienee taktista sorttia, puhuvia päitä kun on kumminkin edullisempaa purkittaa – ei sillä, etteikö materiaaliksi olisi kuvattu ihan pätevää räiskimistä American hengessä, ja väkivaltaa upotettu silloiseen kaupunkikuvaan (harmaine betonikuutioineen, nuorine toivoineen kaikkineen) toimivasti. Parodian härskein karrikointi on sijoitettu omia kolttosiaan muistelevien himomurhaajien kohdalle, ja esimerkiksi sisäisten demoniensa (sekä ulkoisten viiksiensä) kanssa painiva Herkki Kemppainen alleviivaa katkonaisella horinallaan nerokkaasti, kuinka vähän Americaan toi lisäarvoa (kummasti samanoloisen) Ed Kemperin jututtaminen.

Luultavasti mieleenpainuvin ilmestys on Aarne ”Saatana” Heljakka. Massiivinen kuonakasa pauhaa ylpeydellä absurdis-makaabereista rötöksistään, ja toisin kuin Americassa, ei kuvausryhmä onnistu Porissa pysymään pelkkänä veritekojen referoijana. Muista hahmoista poiketen Heljakalle on hankalaa osoittaa yhtä esikuvaa, John Wayne Gacyn ohella mieleen kun tulee kotoisampi Jammukin. Enemmän kyseessä lienee viittaus Järvisen  aikaisemman Komissaario Hypo –heksalogian yliluonnollisiin sekopääperversseihin. Ja kaipa Killing of Pori muodostaa yhdessä Hypojen kanssa kokonaisuuden, joka lyömällä touhun railakkaasti överiksi irvii tasapuolisesti niin fakta- kuin fiktiopohjaisenkin yhdysvaltalaiselokuvan taipumukselle mässäillä kotimaan väkivaltaisuudella.

Hervottoman häiriintynyt kotimainen mukamenttiklassikko, jonka kymmenminuuttinen kesto (mukaan luettuna pariminuuttiset alkutekstit) on juuri sopivasti, kun koko homma perustuu yhteen vitsiin.

4,5/5

2 kommenttia: