Lady Death (2004)

Lady Death: the Movie

Yhdysvallat

Saatana elää ja voi hyvin tässä maailmassa, kuten eräs edesmennyt salatieteilijäkin totesi. Tarkalleen ottaen vihtahousu elelee keskiaikaisessa Ruotsissa, ristiretkiin hurahtaneen aatelismiehen olomuodossa. Kun sitten päivänä eräänä linnanherran todellinen luonne tulee alamaisille ilmi, suorittaa tämä katoamistempun ja jättää tyttärensä Hopen sijaiskärsijäksi. Isänsä tihutöistä tyystin tietämätön aatelisneito joutuukin roviolle ja tulee viime hetkellä asetelleeksi sanansa sellaiseen muotoon, että piru tempaisee jälkikasvunsa Tuonelaan. Sielunsa loppusijoituspaikkaan tyytymätön Hope löytää pakomatkallaan yhtälailla Luciferin vallanpitoon kyllästyneitä pikkuperkeleitä, ja ryhtyy hengenheimolaistensa kanssa hautomaan vallankaappausta – opettelemalla miekkailua, telekinesiaa ja nahkabikineissä poseeraamista.

Siinä(kin) mielessä aika uskalias asukokonaisuus, että tuhkan ja tulikiven sijasta leffan Helvetti on enemmänkin kalsea räme. Toisaalta ihan ymmärrettävä ratkaisu, kun miettii Lady Deathin perustuvan ysärin alussa aloittaneeseen, saman nimiseen supersankarisarjakuvaan, jossa muodokas nimikkohahmo murhaili angstipäissään milloin viatonta, milloin viallista porukkaa. Sekavasta julkaisuhistoriasta kärsineen nais-Spawnin alkuperäiskustantaja ehti mennä elokuvasovituksen pitkäksi venähtäneen valmistumisen aikana konkurssiin, tosin kun valmista tuotosta tiirailee niin herää kysymys, mihin se aika tosiasiassa on käytetty.

Oman mielenkiintoni lopahtamisen voisi paikantaa johonkin Helvetin porteille saapumisen kohdille, jonka jälkeen koittaa lopputunnin mittainen pysähtyneisyyden aikakausi vailla suurempia yllätyksiä. Hopen ensimmäisessä näytöksessä kokema vääryysputki on, jos nyt vähän rautalangasta väännetty, sittenkin suorastaan mestariteos väkinäisesti motivoidun ryhdistäytymistreenimontaasiin ja tylsän loppukahakoinnin rinnalla – ennen pomotaistelua kootaan riittävän iso raidi, käydään sivutehtävän hommaamassa paremmat speksit omaava miekka ja saadaan vielä alle multiyksisarvinen, joka laukatessaan lyö tulta kuin taivas Teräsbetonin biisissä. Sisäisen nahkarankaisijansa löytäneen Hopen kostoretkeä seuratessa alkaa epäilemään, katsooko tässä sittenkin jotain Warcraft – the Motion Picturea. Sivujuonena myös (p)onneton rakkaustarina, täytyyhän sitä synkistellä kerran Hope is lost.

Kesken loppuvasta juonesta huolimatta kahdeksankymmenminuuttiseksi pakatun pätkän hahmotkaan eivät moniulotteisuudellaan loista eikä tilannetta helpota juoni jossa on kraattereita kuin Kuun kamaralla. Itse Luciferikin on katedraalissaan käkkiessä ja kätyreilleen kiukutellessaan lähinnä joku sekundaskeletor. Asian puimisen voisi kai jättää tähän, jollei Pääperkele jäisi juonittelussa ja rietastelussa toiseksi ylivoimaisesti toimeliaammalle hovinarrilleen – vihtahousuhan tulee lopulta toppuutelleeksi houkkansa porsastelua. Eli siis siveellinen sielunvihollinen, jolla olisi tiettävästi jälkikasvua ainoastaan pyhästä avioliitosta. Jjjjjjjjjjjust.

Ääninäyttely noin yleisesti ottaen on melko innotonta, ja ilmeisesti osaa ottaneista enemmistölle kyseessä onkin lähinnä sivubisnes. Tosin kun roolikuvauksiin riittää yksi ranskalainen viiva ja dialogi vilisee sellaisia teininihilistisiä helmiä kuin ”desire equals power” tai ”Hope is dead” (ja kun niitä hoetaan hauki on kala –periaatteella) niin ei tässä ainutlaatuisia osia ole jaossakaan. Eniten revittelemään pääsee Andy McAvin pirua pirullisemmassa, jos nyt juonen kannalta vähän turhassa sivuosassa lateksiin hurahtaneena Jokeri-duplikaattina.

Vaikkei tämä nyt ihan yhtä kauan ehtinyt olemaan tuotantolimbossa kuin vaikka the Thief and the Cobbler (1964-1993) tai Shinyel (1981-), voisi odottaa että vajaan viidenkin vuoden prosessi näkyisi ainakin animoinnissa. Ja näkyyhän se – näkyy pojat säästäneen ja teetättäneen Kaukoidässä. Ruutuja tuntuisi sekunnissa olevan kitsaasti objektien liikkuessa kuin hullun lehmän taudissa, ja etenkin suiden käydessä saattaa omalla suulla käydä hymynkaare – tai irvistys, ihan riippuen siitä kuinka vahingoniloisesti voi jäljen luokattomuuteen suhtautua (=tulitko maksaneeksi tästä jotain). Välillä tuntuu, että tekijöiden itsensäkin havahtuneen, kuinka lähellä piirrosmaailman Ed Woodia tässä ollaan, kappaleiden tehdessä kesken liikettään täyskäännöksen päinvastaiseen suuntaan. Ikään kuin jäljiteltäisiin epäonnistunutta live action -otosta. Gorekansaa saattaa tietysti sykähdyttää sadistisilla yksityiskohdilla makustelu, kun esimerkiksi Hope tulee inkvisition grillaamaksi tai vartijaöriläs saa heittokoukusta vatsaansa. Näiltäkin syö tosin tehoa teknisen toteutuksen halpuus.

Tisseilla, verellä ja okkultismilla kesysti flirttailevaa, tarinaltaan ohkaista kauhufantasiaa. Teinipoikien ostovoimaa silmällä pitäen luodusta sarjakuvasta teinipoikien ostovoimaa silmällä pitäen tehty käppäinen animaatio.

1/5

Imdb
Wikipedia