Lager SSadis Kastrat Kommandantur (1976)

SS Experiment Love Camp; SS Experiment Camp; SS Experiment; Captive Women II: Orgies of the Damned; Dachau no 2
Italia

Itärintamalle komennetulle eversti von Kleibenille käy köpelösti kesken sotarikosta, kun uhriksi valikoitunut neuvostonainen tekee tämän perhekalleuksille jotain samansuuntaista, kuin mitä Aatukin tuli aikaisemmassa maailmansodassa kokeneeksi. Lepolomana mies siirretään komendantiksi naisvoittoiselle keskitysleirille, jossa vankien ja vapaaehtoisten turvin suoritetaan tämän tyylilajin leffoille ominaisemman kiduttamisen ohella arjalaisten hedelmällisyyttä edistäviä kokeita (ts. naidaan vesitankissa). Helmut, leffan pakollinen kiltti saku, tulee rakastuneeksi parittelukumppanikseen määrättyyn Mirelleen, jolloin von Kleiben päättää tarttua tilaisuuteen korjata vastaanottamansa perinpohjaisen poskihoidon vahingot.

Siihen nähden että kyseinen kolmiodraama – Helmut himoitsee Mirelleä, Mirelle Helmutia (tai ihan vaan veks leiriltä) ja von Kleiben Helmutin kiveksiä – on mauttomuudessaan leffan omaperäisin juju, on sääli että se jää taka-alalle ennen lopetusta. Välissä on nykymittapuulla kesyä aikuisten halailua (mitä nyt se akvaariokeissi on yksityiskohtana melko bisarri – havittelivatko natsit lebensraumia merenpohjastakin?) ja kauttaaltaan epäonnistunutta gorea.

Vesikidutuksessa äkkinäistä lämpötilalaskua havainnollistetaan ripottelemalla perunajauhoja uhrin päälle, ilmanpaineihmiskoe taas ei koruttomuudessaan ole kuin korvalle asetettu suhiseva putki, jonka kamaluutta koitetaan säestää innottomalla kirkumisella. Hirmutekoja rytmittää tasaisen ruumisvirran kippaaminen polttouuniin, jossa alastomat vangit ryhtyvät vielä joraamaan – heidänhän kannaltaan tämä katsomiskärsimys on jo ohi.

Aikoinaan eniten kohahdusta herättänytkin (ja ilmeisesti leffan brittien Video Nasty –listalle vienyt) kohtaus, jossa SS-mies ripustaa naisuhrinsa pietarinristiin, on muutamalla puolilähikuvalla toteutettu, epäselväksi jäävä räpellys, jota teknisen kädettömyyden takia ei voida edes esittää koko komeudessaan (sensuuriahan tämän sortin tuotoksissa nyt tuskin pelättiin). Kohtaus on liian eksplisiittinen kauhistuttaakseen ja liian implisiittinen herättääkseen verenhimoa. Eli eksploitaatiomittapuulla melkoinen tuhnu.

Laihan juonen lisäksi hahmot (genrelle tyypilliset sadistinen komendantti, hyvä saksalaissotilas, sadisti dominasaksatar jne.) ovat melkoisen idioottimaisia, mitä nyt näyttelijät yrittävätkin sumplia parhaansa mukaan. Varsinkaan sivuosakonkari Attilio Dottesiolle leirin ainoan juutalaisen rooli on liian rautalangasta. Dialogi tarjoaa sentään hetkittäin viihdettä, luultavasti parhaimman, elinvarkauden tuomitsevan kommentin sijoittuessa lähelle loppua.

Sittemmin ohjaaja Sergio Garrone on selittänyt pyrkineensä kuvaamaan leiriolojen kauhuja ja tehneensä leffaa (ja sen rinnalla valmistunutta SS Camp 5: Women’s Helliä, 1977) varten ahkerasti taustatutkimuksia. Kun katsoo lopputulosta, jossa hyvinsyöneet, meikatut ja ilmeisesti hygieniastaankin huolehtimaan pääsevät leirivangit toteavat että jos on munaa tarjolla sekä aamiaispöydässä että laboratoriossa niin Aatu saa heidän äänensä, herää kysymys tarkoittiko ukko taustatutkimuksella Kolmannelta valtakunnalta ylijääneen höökipulverin vetämistä.

Selkeästi rahastusmielessä tehtyä halpaa kuraa ja sellaiseksikin varsin pitkästyttävää. Ei jatkoon; uuniin.

1/5

Imdb
Wikipedia