Kingsman: Salainen palvelu (2014)

Kingsman: The Secret Service

Iso-Britannia, Yhdysvallat

Gary ”Eggsy” Unwin on lontoolainen nuorimies, jota joutuu luonnehtimaan yhtaikaisesti monilahjakkuudeksi ja moniongelmaiseksi – noin periaatteessa useammallekin alalle soveltuva kloppi kuluttaa päivänsä heikkohappisesta äidistään huolehtimalla, nilkkiä isäpuoltaan karttelemalla ja pikkurikoksia tekemällä. Näistä viimeisin johtaa leivättömän pöydän ääreen, mutta raggari vapautuu käyttämällä vapaudu vankilasta –kortin, jonka tämä peri ulkomaan-komennuksella kranaatista saaneelta isältään. Poliisilaitoksen ulkopuolella Eggsyä morjenstaa pappavainaan kollega ”Lancelot”. Seuraa pitkähkö ja toiminnallinen tutustumisvaihe, joka voidaan tiivistää agenttimaailmaan siirrettyyn ”You’re a wizard, Harry” –tokaisuun, minkä aikana on siirrytty lontoolaislähiöstä leffan nimikkoagentuurin valintakokeisiin ja taustalla kytevään ihmisjahtiin, kohteena maailmanvalloitussuunnitelmia elättelevän miljonäärihippi Richmond Valentine.

X-Men-ohjaajana piipahtanut Matthew Vaughn skippasi mutanttisaagan seuraavan installaation päästäkseen filmatisoimaan väkevämmin puoleensa vetänyttä sarjakuvaa. Mark Millarin ja Dave Gibbonsin Secret Service –vakoojasarjaan (2012-2013) perustuva Kingsman: Salainen palvelu onkin tyylillisesti selvää sukua Vaughnin Kick-Assille (2010), keskimääräistä supersankaripätkää uskaliaammin tyyliteltyä väkivaltaa ja näppärää parodiaa sisältävä toimintakomedia. Tosin siinä missä Kick-Ass tuhersi amerikkalaisen teinidraaman kanssa omaan makuun turhan pitkään (esim. sisäistä Adam Westiään emanoinut Nicolas Cage kiinnosti huomattavasti enemmän), on Kingsmanissa nuorison spedeily sulautettu saumattomasti osaksi vakoojaleffaa.

Juurikin uusien Kingsmanien valintakoe on elokuvan iskevin jakso, Oxbridge-penikoiden silmätikuksi joutuvan Eggsyn kärvistellessä sekä kokelasryhmän sisäisten että ulkoisten paineiden kanssa: varsin vaativat rekrytointikokeet pitävät sisällään mm. laskuvarjohyppyä ilman tarvittavaa rekvisiittaa, uimamaisteriksi pätevöittäviä herätyksiä ja eläintenhoitoa. Selviytymiskamppailu on iskevimmillään uhan ollessa persoonatonta laatua, varsinaisten toimintakohtausten ollessa selvästi yllätyksettömämpää kaliiperia: superagentti niputtamassa kokonaista seurakuntaa kungfulla tai virka-aseella ei sieppaa vatsanpohjasta lainkaan samaan tapaan (vaan lähinnä pikakelauksien ja krapulahorkassa tärisevän kameran takia). Tällä saralla filkan omaperäisintä antia ovatkin kohtaamiset Valentinen proteesijalkaisen henkivartijan (äimistyttävästi tanssahteleva Sofia Boutella) kanssa.

Kaiken kaikkiaan Kingsmanin tahdissa ei semminkään ehdi pitkästymään. Vaughnin ja Jane Colemanin käsikirjoitus on täynnä nokkeluuksia, olkoonkin, että parissa kohdassa huomautukset siitä, kuinka filkka kiertää vakoilufilmien kliseet ja kuinka tässä ollaan lähempänä Bondeja kuin Bond itse, tuntuivat enemmän kuin vaan vähän väkinäisiltä. Eggsyn ja Lancelotin dynamiikassa on, kuten leffa itsetietoisesti toteaa, My Fair Ladyn (1964) henkeä, kun korostetun hillitty ja hienotunteinen yläluokkaismentori opettaa suojattiaan herrasmiehen tavoille – vähän kuin jos James Bond neuvoisi Harry Palmeria käytöstavoissa.

Kulkiessaan sosiaalisella hissillä luokkarajojen välillä (jotka noin laajemmin mietittynä näin suomalaisvinkkelistä näyttävät melkoisen selkeälinjaisilta) Kingsman kuvaa varsin kärjekkäästi hyvä- ja parempiosaisten railoa – ilman verenperintöään Eggsy luultavasti jatkaisi autovarkauksien ja perheväkivallan merkeissä. Toimintaperiaatteensa puolesta Kingsman noin järjestönä stemmaisi kivasti big society –kalajuttujen kanssa, tuollaisena yksityislahjoituksin operoivana vakoilu- ja vastavakoiluorganisaationa. Tämän rinnalla byrokratian ja politikoinnin jarruttama MI6 voisi laittaa lapun luukulle. Kun pahiksena oli vielä Samuel L. Jacksonin karrikoima afroamerikkalainen, (hybridi)mopolla keuliva maailmanparantaja, kerettiin Kingsman jo julistamaan kotimaassaan vuosikymmenensä konservatiivisimmaksi komediaksi.

Tällainen tulkinta tuntuu leffaa itseään kohtaan vaan melkoisen epäreilulta, kun se ei loppujen lopuksi erityisen aatteellinen ole (tai on sitten sitä hyvin postmodernisti). Kingsman korostaa perhetaustaa oleellisemmaksi yksilön oman luonteenlaadun, josta Lancelot puliseekin pitkällisesti otsikolla Sisältä kumpuava gentlemannius: lojaalius, vastuuntunto, kriittinen ajattelu ja tahdikkuus, joiden summana syntyy liike-energiaa, mikä määränpäänsä saavutettuaan on jättänyt idean astiana olleen yksilön (tämä ympäristöstä puhumattakaan) lähtöpistettä parempaan jamaan¹ – onhan Eggsyn perpsektiivi selvästi Oxbridge-muotista tulleista tovereistaan poikkeava, joiltain osin alkuvoimaisempi.

Toisaalta valintakokeeseen koko ikänsä valmennetut paremman väen vesat osoittavat näitä ominaisuuksia varsin vaihtelevasti (moni voisi Kingsmanin sijasta osallistua ihan muihin kisoihin). Tätä kautta itse järjestökin joutuu leffan kuluessa varsin monimerkitykselliseen valoon. Postmodernius on Jacksonin konnanroolinkin kohdalla avaintekijänä, sillä kyllähän viestintäteknologian puolella reaalimaailmassakin löytyy jumalharhaisia, selkäänpuukottavia kusipäitä, joiden idealistisuus (tai ainakin idealistinen retoriikka) kerää ympärilleen gurua kaipaavia brändiuskovaisia.

Vaikka Kingsmania trailerissa markkinoitiinkin isoilla nimillä, päätyi Vaughn käyttämään mies- ja naispääosassa vain muutamia rooleja aikaisemmin tehneitä tuntemattomuuksia. Taron Egerton suoriutuu särmikkäänä Eggsynä, sukkuloiden hahmon nenäkkyyden ja nokkeluuden välillä. Naispääosan Sophie Cooksonilla on tylsempi rooli Roxyna, eliittiehdokkaiden kiintiöhyviksenä. Keskiössä onkin Egertonin ja tämän opettajaa näyttelevän Colin Firthin kemia. Jälkimmäisestä nimestä tulee ensimmäisenä mieleen ihan erilaiset pätkät, mutta aluevaltaus tapahtuu sittenkin tuskattomasti. Sivurooleissa näkyy mm. Mark Strong, Michael Caine ja pitkästä aikaa tämän kokoluokan leffassa käväisevä Mark Hamill (näiden suhteenhan vuodesta 2015 on muodostumassa herralle poikkeuksellisen vilkas..).

Huumori vaihtelee fiksumpien knoppien ja vulgaarimpien vitsien välillä, mikä on kylläkin linjassa agenttiparodian muun leikillisyyden kanssa – ja kun vulgaariuden otin esiin, on ihan virkistävää kuunnella tuoretta toimintapätkää, jossa kehdataan kiroilla rehellisesti (ja mistä luultavasti rapakon toisella puolella napsahtaisi automaattisesti korkeampi ikäraja). Kingsmanin nousua keskikastin yläpuolelle rapautti omalla kohdalla toiminnan tavanomaisuus, parit juonelliset aidanmadallukset ja sekaan eksyneet leffaloogisuudet. Kertakatseltavana Kingsman on kumminkin rattoisa paketti, ja kyllähän tässä jäi jatko-osallekin vielä mahdollisuuksia. Nyt ei keretty reissaamaankaan niin monella mantereella kuin keskivertobondissa.

3/5

Imdb
Elonet
Wikipedia

¹Spoileri: Eggsyllä käy flaggsy sen ruotsalaismonarkkin kanssa, Roxy ottaa vähintään erävoiton ilmailukammostaan, Lancelot ottaa vaan kuulan kalloonsa mutta jääpähän sentään perintö elämään ja maailmanjohtajistakin karsiutuu jyvät akanoista.