Love to Kill (1993)

Nue zhi lian
Hong Kong

Ysärin alkupuoliskolla Hong Kongissa vallinneen CAT 3 –buumin aikaan ei ollut tavatonta, että korkeammankin profiilin tekijät kävivät käärimässä siivut törkymarkkinoilla tarjolla olleista lipputuloista. Varmaan parhaiten toimintapuolelta tunnettujen Kirk Wongin ja Billy Chungin yhteisohjaus Love to Kill on villityksen lainalaisuuksia noudattavaa sitä ihteään, seksillä, väkivallalla ja hulluudella ratsastava moskavyöry, joka kuitenkin kaartelematta käsittelee perheväkivallan kaltaista tabua.

Sam Wai Wong on menestyksekäs kiinteistönvälittäjä, tästä todisteena trendikäs halkokännykkä. Vaan kun työpäivä loppuu, loppuu siinä samalla Samilta täyspäisen esittäminen. Mies tyrannisoi vaimoaan Jadea, pitää anoppiaan oopiumikoukussa ja survoo suojatiellä haarukan vastaantulijan pakaraan. Kun vainoharhainen aviomies laittaa sitten yhtenä iltana telkkarin päälle ja siellä sattuu pullistelemaan kehonrakennuskauttaan elänyt Arska, päättää Sam sairaalloisessa mustasukkaisuudessaan todistaa puolisolleen mieskuntoaan teippirullan, muovipussin ja kaljapullon turvin. Jade onnistuu pakenemaan kaistapäisen miehensä hellyydenosoituksilta, muttei uskalla todistaa tätä vastaan kamarilla. Naista sympatisoiva poliisi, ällistyttävällä liikanimellä siunattu ”Fireball” Hung ottaa Jaden ja tämän pojan evakkoon oman kattonsa alle, mikä herättää närkästystä paitsi tämän tyttöystävässä, myös hiljalleen yhä jyrkemmin flippaamaan rupeavassa Samissa.

Love to Killin parasta antia ovatkin Jaden ja Samin perverssiä parisuhdetta avaavat kohtaukset – selitykset sille, miten pariskunta on pysynyt yhdessä, ovat realistisuudessaan ehkä elokuvan musertavinta antia. Säikyksi ja alakuloiseksi piestyä Jadea näyttelevä Elizabeth Lee on nurkkaan ajetussa epätoivoisuudessaan filmin kantavia voimia. Huolimatta rainan eksploitatiivisesta vireestä on rooli lihaa ja verta oleva uhri pelkän objektin sijasta. Fireball-Hungina nähdään Danny Lee, jonka urasta varmaan joku kolme neljäsosaa on mennyt tällaisten omavaltaisten kyttien esittämisessä. Rutiinilla menevä vakiosuoritus on tällä kertaa höystetty huikentelevaisuudella, kun jepari koittaa pysyä vieraansa läsnäolon aikana housuissaan. Kuolaaminen menee alkuväärinkäsityksen jälkeen Hungin kälättäjätyttöystävältä¹ ohi, tosin sivuosissa on muutenkin melko puupään oloista populaa.

Hungin lähiesimiehelle ei esimerkiksi juolahda mieleen, että puolipukeissa ja verillä poliisilaitokselle tuotu, miehensä seurassa silmiinnähden ahdistunut ja pidätyssellissä itsemurhaa yrittävä Jade ei ehkä olisikaan ollut alkukuvien kurituksessa vapaaehtoisesti mukana.² Poliisiproseduuria kuvaavat kohtaukset ovat muutenkin elokuvan hitainta antia eivätkä tuo juoneen juurikaan lisäarvoa. Leelle ratkaisu on varsin rajoittava, sillä tämän hahmoa nähdään lähinnä juuri näissä tai tämän asunnossa, jolloin leffan tyylilaji muuttuu verisestä trilleristä myötähävettävän huonoksi sitcomiksi. Kun shokeeraavasta alusta hypätään Leehen istumassa olohuoneen sohvalla ja miettimässä, kurottelisiko pöydältä banaaneja vaiko selin olevan vieraan pyrstöä, tulee fiilis että leffan editointivaiheessa on menneet kelat sekaisin. Meikäläisellä ainakin meni.

Tunnelmallisinta antia on Samin ja Jaden kissa ja hiiri –leikki, yksin jääneen miehen hautoessa kostoa, niiden vähienkin kanootin inkkareiden suistuessa veden varaan. Vaikka Samille on annettukin genrelle tyypillinen lapsuustrauma selittämään aikuisiän sikailuja, on ratkaisun laiskuus helppo painaa villaisella kahdesta syystä: perhesurmatakauma on kuvattu hyytävällä teknisellä toimivuudella ja toisaalta pinnallinen freudilaisuus antaa enemmän materiaalia osassa nähtävälle Anthony Wongille. Love to Killin ilmestymisen aikoihin monipuolisesti mielipuolien rooleissa nähty luonnenäyttelijä on perverssin omistushaluisena Samina sadistinen ja vaarallinen, mutta myös uskottavasti sairas.³ Vaikkei hahmo nyt olekaan sympatisoitavissa vanhojen elokuvahirviöiden tapaan, on siinä silti traagillinen kaiku.

Samin läsnäolon hellittämättömyys yhdistettynä tekniseen osaamiseen takaavat sen, että halutessaan elokuva yltää mielenpainuviin jännitys- tai suorastaan terrorikuvastoihin – ilmeisimpänä esimerkkinä tummansinisellä valaistuksella ja filkan runsaimmalla gorella täytetty finaali. Myös Jaden näkemä painajaisuni on leikkauksellisessa hämmentävyydessään toimiva. Kaiken kaikkiaan Love to Kill on antaumuksellisen niljakas, jos kohta jakomielisen tyylirikkoinen varsinkin alkupuolensa osalta.

...Ja menisi muuten kaikesta yllämainitusta huolimatta läpi Bechdelein testistä!

3/5

Imdb

¹(Samana vuonna niinikään Untold Storyssa Anthony Wongin veitsen alle joutuvan) Julie Leen hahmon funktio tuntuu muutenkin olla luomassa kontrastia Jaden ylivertaisuudelle vaimomatskuna.

²Tosielämän vastineita voisivat olla ne milwaukeelaiset passipoliisit, jotka palauttivat kadulla huumattuna harhailleen uhrin sarjamurhaaja Jeffrey Dahmerille.

³Saattaa näyttää mielivaltaiselta antaa ensin palttua Danny Leelle ja sen jälkeen kehua Wongia, kun kumpikin on tässä jossain määrin kuitenkin typecastattu. Ratkaiseva ero syntyy mielestäni siinä, paljonko kumpikin repii osassaan itsestään irti, ja paljonko juoni antaa näille tilaa hengittää.